Pelit ja vihjeet

Ylivieska käsiohjelma 6.1.2019 pdf

6.1.2019 vihjeet pdf

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

 

LÄHTÖ 1

Pertti Taskinen, Riutan Taika (5) lopetti kokeessa 34-vauhtia, ja hevonen oli tuntunut treenien perusteella idioottiravurilta. Menin tamman kanssa paikallisraveihin, jossa vieressä voltannut ori tuli suoraan kylkeen. Tuon jälkeen se on pelännyt lähtötilannetta. Voltissa pyöriessään kaikki on vielä hyvin, mutta kisatilanteessa kilpailusuuntaan käännyttäessä paineet ovat kadonneet ohjista. Syksyllä Riutan Taika meni harjoitusraveissa matkan 36-vauhtia läpi ja tuli viimeisen puolikkaan 32-kyytiä.  Vauhdikas hevonen on hyvässä kunnossa, ja ravia matkaan päästessään pärjäämisen pitäisi olla mahdollista.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ravilla matkaan päästessään Riutan Taika osaa lähteä kovaa. Toivotaan, että Riutan Taika menee ensimmäiset 300 m ja koko matkan ravia.

 

Varustemuutokset: Kengitystä on muutettu sitten viime startin, mutta tuolla seikalla ei ole merkitystä suoritukseen. Tähän kisaan Riutan Taian päävehkeitä muutetaan. Kotona niitä on kokeiltu, ja varusteet ovat toimineet.

 

LÄHTÖ 2

Marja Kurttila, Petroli (5) oli Kaustisella pikku pettymys. Hyvin viimeisen takasuoran mennyt ruuna päästi kaverin rinnalle ja lopussa ohi. Tauolla ja varusteilla saattoi olla oma osuutensa vaisuhkoon esitykseen. Kun Petrolilla on ollut kaikki kohdillaan, niin se on ollut hyvä hevonen myös montelähtöön.  Toivotaan, että Petroli parantaa viime kerrasta.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Petrolin olisi hyvä saada juosta selässä, mihin tältä lähtöpaikalta pitäisi olla mahdollisuudet. Kiri yritetään jättää mahdollisimman loppuun.

 

Varustemuutokset: Petroli kilpaili viimeksi umpilapuilla ja korvat kiinni.  Kesän hyvät esitykset se teki avovehkeillä. Valmentajan kanssa oli puhetta, että laput saatetaan jättää pois tai sitten laput vaihdetaan vetomallisiin.

 

LÄHTÖ 3

Ville Pohjola, Fantastic Boostilla (2) oli takanaan samat kärryt kuin millä edellä ajetussa opetuslähdössä oli käytetty, joten se joutui menemään koelähtöön suoriltaan. Tamma oli hieman kankeaoloinen, joten otin alkumatkan varovasti. Ajoin lopussa vain sen verran, että aika riitti koelähdön hyväksymiseen. Kirittäjiä ei ollut rinnalla, ja hevonen meni laiskasti. Muutaman sekunnin se olisi pystynyt tarvittaessa kovempaa menemään. Helpporavinen Fantastic Boost tekee tässä varmaan asiallisen esityksen, on kuitenkin vaikea sanoa kuinka paljon se pystyy koelähdöstä parantamaan.. .

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Katsotaan nyt, miten päästään liikkeelle. Fantastic Boostilla ei ole pakko ajaa keulasta, vaan myös selkäreissu käy. Tärkeitä olisi, että tamma menisi tässä ekastartissaan ravia.

 

Varustemuutokset: Muutoksista ei ole ollut ainakaan puhetta.

 

Elina Mustaniemi, Bothnic Blitz (7) teki Oulussa sen mitä pystyi. Kaikki hevosella on ollut tuon jälkeenkin ok. Ehjällä juoksulla Bothnic Blitziä pitää odottaa tässä ihan hyville sijoille.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Toivotaan, että Bothnic Blitz selvittää lähtötohinat ravilla. Tuon jälkeen sillä ei ole enää merkittävää laukkariskiä.

 

Varustemuutokset: Samoilla mennään.  

 

T4-1 / LÄHTÖ 4

Kari Lehtonen, Vielä Oulun lämmitykseen Hamis Fameraiserilla (1) kaikki oli kohdillaan, mutta starttitilanteessa hevonen ei ollut normaali. Se löi jostain syystä jalkojaan kärryjen takarautaan. Lähes koko matkan jouduin passailemaan, myös takasuoran kiriin lähtöhetkellä. Vasta maalisuoraa Hamis Fameraiser pääsi tulemaan kunnolla. Ilman noita vaikeuksia 2-3 sijaan olisi voinut olla mahdollisuuksia. Hyvältä treeneissä tuntunut Hamis Fameraiser vaikuttaisi olevan kunnossa. Ruuna juoksee ensiviikolla Jyväskylässä, ja startti alla sillä uskoisi olevan tuossa kisassa vielä paremmat pärjäämismahdollisuudet.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Normaalisti lujaa lähtevällä Hamis Fameraiserilla voi myös kaarteet ajaa kovaa. Jos keulaan pääsy onnistuu, niin kuski koettanee päästellä. Hamis Fameraiser osaa tulla muiltakin paikoilta.

 

Varustemuutokset: Samoilla mennään.

 

Ville Pohjola, Better Boostin (7) viime startissa meni kaikki pieleen. En onnistunut kiihdytyksessä. Matkalla edessä oli laukkaavia ja väsyviä. Hevonen oli saman oloinen aiemmin. Kunto ei ole laskenut, mutta suuria harppauksia parempaan päinkään ei Better Boost ole ottanut.

 

Janne Soronen, Hyvässä kunnossa kilpaileva Smooth Criminal (5) on tehnyt selästä hyviä lopetuksia. Juoksupaikasta riippumatta Smooth Criminalilla pitäisi olla tässä mainiot saumat pärjätä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kunnossa olleessaan Smooth Criminal ei ole koskaan pettänyt selkäjuoksulla. Keulasta se ei ole ollut ihan yhtä luotettava suorittaja.  En osaa vielä sanoa, että ladataanko alkuun vai ei. Jos niin tehdään, niin silloin keulasta yritetään ajaa.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

Eija Sorvisto, Heti meille tullessa Daddy’s First (6) treenasi matalilla sykkeillä. Hyvin kaikin puolin mukava hevonen on koko ajan harjoituksissa mennyt. Näkemieni juoksujen perusteella on tullut hieman siihen ajatukseen, että Daddy’s Firstillä pitää olla kaikki aika tavalla kunnossa, jotta se pystyy hyvään esitykseen ja lopetukseen. Ennalta minun aika vaikea arvioida, että mitä ruuna tekee tähän ekastarttiin ja miten se menee Ylivieskan kurvit.  Hokit alla Daddy’s First on kilpaillut jo Ruotsissa. Hevonen yritetään saada pikku hiljaa starttirytmiin mukaan.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Suhteessa voltista paremmin matkaan pääsevä’ Daddy’s First ei ole auton takaa kovin nopea. Pitkät matkat ja tasaisen reipas matkavauhti ovat tälle eduksi.  Selkäjuoksua hevoselle tässä kohtaa lähdetään ehdottomasti hakemaan.

 

Varustemuutokset: Aikalailla Ruotsin varusteilla mennään. Sillä on ajettu välillä myös kokolapuilla. Tässä hevoselle laitetaan silmän eteen smurffilappu, jota on myös käytetty.

 

Hanna-Mari Niemi, Bakels Birdland (8) oli monen muun tallin hevosen tapaan kesällä sairas, ja esitykset olivat tuon takia huonoja. Minulla on ollut omia työkiireitä, ja tauko venyi hieman vahingossa turhan pitkäksi. Ongelmiensa takia tämä tarvitsee huolellisen valmistelun, jotta kisavauhteja uskaltaa mennä, millä silläkin on ollut osuutta asiaan. Tälle hevoselle järkeviä sarjojakaan ei ole ollut oikein tarjolla. Kotona on menty hiiteillä vain 24–25-vauhteja. Bakels Birdland tuli viime vuonna Kuopioon pitkältä paussilta aika vastaavalla valmistautumisella ja kykeni heti hyvään esitykseen. Tämän hetken tarkka vire ei ole minulle täysin selvä, mutta yllättyisin kuitenkin, jos hevonen olisi heti ihan huippulyönnissä. Paremmalta lähtöpaikalta menestykseen olisi ollut helpompi uskoa. Kotona Bakels Birdland on ollut hyvällä mielellä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Parhaimmillaan ollessaan Bakels Birdland on pystynyt kiertelemään. Saattaa olla, että tässä tilanteessa kuski himmailee hevosella hännille, ja katsoo sitten miten tilanne kehittyy. Ajotaktiikkaan en aio kuitenkaan millään tavalla puuttua.

 

Varustemuutokset: Samoilla avovehkeillä jatketaan. Bakels Birdland on kilpaillut kesällä alumiinit alla, ja ne laitetaan nytkin eteen.

 

Petri Klemola, Quiet Leader (9) avaisi eturivistä tosi kovaa, joten se kärsii hieman suljetusta lähtöpaikasta.  Quiet Leader on ollut treeneissä hyvänoloinen.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Quiet Leader osaa tulla takaakin. Nuorempana tällä oli tapana lähteä hieman liian totisena kiriinsä, jolloin loppu saattoi mennä joskus hieman vaikeaksi.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

T4-2 / LÄHTÖ 5

Pertti Taskinen, Tauolta palaavalla Markin Satu (5) on saanut sen runtua, ettei sen pitäisi olla tukkoinen, vaikka ainahan tuo näin ekastarttiin on kuitenkin mahdollista. Kotona tällä ei ajeta yleensäkään erityisen kovaa, vaan lähinnä yritetään rauhoitella hevosta. Hävinneenä tähänkään kisaan ei lähdetä, ja jos Markin Satu toimii pelaa, niin sen kanssa ei tarvitse tässä ketään pelätä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ensimmäiset 50–60 m ovat tälle kriittiset. Tuon jälkeen se on rauhoittunut juoksemaan. Juoksupaikalla ei ole kovaa avaavalle Markin Sadulle isoa merkitystä.

 

Varustemuutokset: Kesälläkin hokit edessä juokseva Markin Satu jatkaa samoilla varusteilla.

 

Juhani Harmoinen, Hyvän esityksen Oulussa tehneellä Iinan Prinssillä (6) on sisässä huimasti kapasiteettia, mutta hevonen on vielä aika oppimaton kilpailija. Positiivisella mielellä kisaan lähdetään. Sarjat ovat nousseet menestyksen myötä, enkä osaa olla pettynyt, vaikka menestystä ei tulisikaan.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Iinan Prinssi on juossut tosi usein keulassa. Haluaisin opettaa hevosta juoksemaan selässä, joten sellainen reissu olisi toiveissa. Terävästi lähtevä Iinan Prinssi ei helposti laukka ainakaan ilman häiriötä.

 

Varustemuutokset: Pumpuleiden määrä vähennettiin Oulun kisaan, ja tuon ansiosta Iinan Prinssi oli virkeämpi. Samoilla varusteilla jatketaan.

 

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Petri Klemola, Rapid Leader (4) hieman yskähteli Kuopion jälkeen, sitä jouduttiin hieman lääkitsemään. Tuossakaan kisassa hevonen ei tehnyt huonoa esitystä. Rapid Leader on ollut treeneissä mainiontuntuinen ja luottavaisina sen kanssa kisaan lähdetään. Oulun radan kaltainen hyvä tukeva olisi tälle eduksi.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Eteenpäin tästä on pakko lähteä ajamaan. Katsotaan sitten, mihin päästään.

 

Varustemuutokset: Samoilla yhä mennään.

 

Kari Lehtonen, Virkeänä harjoitellut Västerboyellowdirt (5) on ollut hyvässä kunnossa, mutta joka viime startissa lopun tulo on ollut nihkeää. Veri oli päässyt turhan paksuksi, eivätkä lihakset tuon takia toimineet oikealla tavalla. Treeniä on muutettu, ja tamman pitäisi olla parempi. Västerboyellowdirt on ollut mainio heti tauolta. Tällä kertaa sijoittuminen neljän sakkiin tyydyttäisi, enkä ihan jaksa uskoa hevosen vielä pystyvän voittoon.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Vain kohtuullisen hyvälle avaajalle lähtöpaikka ulkona on hieman ulkona.  Tässä hevoselle olisi tarkoitus antaa hyvä juoksu, ja katsoa sitten lopussa, että kuinka korkealle ylletään.

 

Varustemuutokset: Aika samoilla jatkettaneen.  

 

Elina Mustaniemi, Pari kuukautta meillä olleella perusterveellä Tomacilla (7) on ollut pientä ongelmaa lihaksistossa. Jäykkiä lihaksia on hierottu aika paljon. Hevosta on treenattu ihan normaalisti ja perushiittejä on ajettu. Joulukuun lopussa otettiin yksi reippaampi hiitti. Siinä ruuna vaikutti vielä vähän nahkealta, mutta kisaan päätettiin kuitenkin lähteä mukaan. Kapasiteettia Tomacilla on, mutta henkistä puolta pitää yrittää parantaa. Kysymysmerkkejä on vielä ilmassa, ja aika matalalla profiililla tähän kisaan lähdetään. Napakka jäädytetty rata suosii Tomacia.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ehjä juoksu on näin alkuun tärkeä saada. Alkuun ei satsata. Kuski saa kääntää hevosen lopussa reissuun, jos siihen tuntuu olevan tarvetta.

 

Varustemuutokset: Tomac jatkaa avovehkeillä ja umpihupuilla.

 

Ville Pohjola, Otin Oulussa startin Mind Magicilla (9) hieman varman päälle. Ruuna laukkasi täysin varottamatta, kun käänsin sitä sisälle päin. Hevonen oli matkallakin jossain kohtaa hieman aranoloinen. Lopussa jäimme sitten pakettiin. Tuon startin perusteella hevonen tuntuisi olevan hyvässä kunnossa. Vastus ei vaikuta viime kertaa kovemmalta, joten kolmen neljän sakkiin Mind Magicilla voisi olla mahdollisuuksia

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on Mind Magicille hyvä, kun nyt ei pakko kiihdyttää alkuun liikaa.

 

Varustemuutokset: Varsinkin ennen lähtöä Mind Magic oli hieman turhan meneväisenä, joten korvia saatetaan tukkia paremmin.

 

Marja Kurttila, Keväällä Suomeen laihassa kunnossa tullutta Dyolo Iniä (10) oli jouduttu edellisessä paikassa monesta kohtaa hieman huoltamaan. Meillä syynlopusta asti ollutta oria on saatu lihotettua. Sitä on treenattu kärryjen kanssa ja ratsastamalla. Yksin harjoitellessaan Dyolo In on tosi laiska, joten on vaikea sanoa, mitä se suorittaa tässä kisassa. Pari kertaa radalla on käyty hiitillä, ja yhdet hiittiravit on ajettu. Niiden perusteella Dyolo In terävöityy aika tavalla harjoitustilanteeseen verrattuna. Se ei ole ilmeisesti vielä koskaan kilpaillut hokkakengässä, ja tuon balanssin vaikutusta suoritukseen on vaikea tietää. Isot liikkeet omaavana Dyolo In tarvitsee pitävän alustan. On katsonut Dyolo Inin lämmityksiä Ruotsissa. Vaikuttaa, ettei se ole vielä tuossa kohdassa kovin tosissaan, joten lämmitysotteista kannata ehkä päätellä liikaa.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Suljettu paikka on miinusta hyvälle lähtijälle, mutta tähän kohtaa tuosta ei ole niin isoa haittaa. Hevoselle halutaan antaa kiva juoksu, ja katsoa missä sen kanssa ollaan menossa.

 

Varustemuutokset: Umpilaput tarvitseva Dyolo In aloittaa paljolti samoilla varusteilla kuin millä se on Ruotsissa kilpaillut.  Hokit hevosella on ensi kertaa alla.

 

Heikki Valli, Last Finn (12) sai Oulun kolarissa reiän kavioonsa. Vasta myöhemmin huomattiin, että siipiluu oli tuossa yhteydessä vaurioitunut. Viime kesänä tammaa uitettiin paljon. Treenit on otettu mahdollisimman rauhallisilla vauhdeilla. Harjoituksia on tehty myös kävelemällä. Yksi 40-vauhtinen 4200 m hiitti on tehty. Tuosta tamma palautui nopeasti, joten kunnon ei pitäisi olla ihan huono. Kaikki harjoitukset on ajettu ilman kaveria. Koko ajan pirteänä ollut Last Finn tuntui perjantain viimeistelyissä samanlaiselta kuin mitä se on aina tuntunut. Treeni on nyt ollut täysin erilaista kuin koskaan aiemmin. Tuon takia esitys on itsellenikin melkoinen arvoitus, eikä kisaan millään tavalla takki auki lähdetä. Talvirata sopii Last Finnille mainiosti.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ikävältä lähtöpaikalta olemme muiden armoilla, ja kuski joutunee ajamaan nyt paljolti tilanteen mukaan.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Janne Soronen, Syksyn vaisujen esitysten jälkeen Sannu Mustang (2) on tehnyt kahdessa viimeisissään hyvät esitykset. Aiemmin tilaa saadessaan se olisi voinut voittaa nuo lähdöt. Toissa kerralla en halunnut ajaa keulasta, kun liikaa ohjille painanut tamma ei rauhoittunut menemään. Tuossa kisassa luukut aukesivat niin myöhään, etten edes avannut hevosen korvia.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sannu Mustang on oppinut lähtemään auton takaa paremmin. Jos hevonen ei ole liian paineissaan, ja keulaan päästään, niin sieltä koetettaneen ajaa. Oulussa Sannu Mustangilla on ollut jostain syystä tapana käydä hieman kierroksilla. Ylivieskassa tuon uskon olevan epätodennäköisempää. Jos hevonen ei kuitenkaan tasaannu juoksemaan, niin silloin tyydytään selkäreissuun.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

Eija Sorvisto, Herkästi sairastuva Snowline Cherry (5) oli kipeä viime starttiin, kuten monet muutkin tallimme hevoset. Sillä oli tuossa kisassa tosi paljon räkää. Nyt tammaa on hoidettu. Meillä ei ole Ylivieskassa mahdollisuutta tähystää hevosta, joten täysin varma terveydentilasta ei voi olla. Ennen viime kisaankaan siinä ei ollut näkyvissä mitään merkkejä taudista. Lahjakkaalla Snowline Cherryllä olisi hyvät vauhdit sisällään, mutta on hieman vaikea uskoa, että hevonen pystyisi enää nousemaan omalle tasolleen.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Snowline Cherrylle on pyritty antamaan nättejä juoksuja, ja samalla linjalla on tarkoitus jatkaa tälläkin kertaa.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

Veli-Matti Heinonen, Kovia juoksuja viimeisissään saanut Cankus Thunderball (4) oli välillä parempi, mutta Kaustisen 16-vauhtisen kisan jälkeen otteet treeneissä vaihtuivat taas huonommaksi. Mitään ihan varmaan harjoitusten perusteella ei voi mennä lupaaman, kun ruuna on tässäkin tilanteessa pystynyt kasaamaan itsensä tosi paikassa.  Lähtöpaikka ja seura vaikuttaisivat aika sopivilta.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Treeneissä Cankus Thunderballilla on ollut vaikeuksia ravinsa kanssa. Ruuna osaa terävöityä kisatilanteessa, ja aiemman perusteella epävarmuus kadota.  Jos joku vastustaja menee suoriltaan johtoon, niin valmentaja mielestä selkäjuoksu voisi olla tuossa kohtaa parempi vaihtoehto.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

Ville Pohjola, King Kasper (7) oli viimeksi hieman meneväisenä, ja jäimme tuon takia alussa aika pitkäksi aikaa ulkoradoille roikkumaan. Matkalla otettiin vauhtia pois, joten pärjäämiseen taustalta ei ollut käytännön mahdollisuuksia. Tauko ja välissä olleet pikku ongelmat eivät näkyneet esityksessä, vaan mainiosti suorittanut ruuna jätti itsestään edelleen minulle hyvän kuvan.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Alkuun satsattaessa King Kasper on keulasta joskus turha meneväisenä. Selkäjuoksu on tälle paras vaihtoehto. Tarvittaessa ruuna pystynee tekemään sellaisen 700–800 m kirin selkää.

 

LÄHTÖ 8

Ville Pohjola, Volttilähtö tuntuu viime kerran perusteella olevan Youana Meshille (7) tässä vaiheessa turhan vaikea. Voittostartissaan helposti 18-vauhteja kulkenut tamma on tässä mukana ylisarjassa, mutta sen pystyvän tässä pärjäämään.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Youana Mesh on alussa hieman liian meneväinen, mikä aiheuttaa jonkinlaisen laukan vaaran. Tuo kohtaa pitää yrittää selvittää ravilla.

 

Pertti Taskinen, Kolmesta ensimmäisestä lähdöstä viisivuotiaana kaksi voittanut Call Me Boost (10) kilpaili neljännessä kisassaan Torniossa. Tamman jalka meni polanneradasta ekakurvissa läpi. Tamma tuli vielä maaliin neljäntenä, mutta jälkeenpäin jalasta löytyi luuhun asti mennyt haava. Kolme kuukautta meni sen umpeutumiseen. Tuon jälkeisissä starteissa Call Me Boost ei ottanut enää samalla lailla vauhtia. Mahakin meni välillä huonoon kuntoon. Se on saatu hoidettua ilman lääkkeitä paremmaksi, ja syksyllä hevosen tilanne alkoi näyttää jo paremmalta. Kokeillaan ajaa tässä, mutta ekakurvin haavaeri saattaa painaa vielä Call Me Boostin mieltä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: katsellaan nyt, mitä hevonen startissa tekee.

 

 

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Ville Pohjola, Ainoa ajo-ohje, jonka Tampereen kisaan sain Piraya Rocille (1) oli välttää paikkaa johtavan rinnalla. Sinne kuitenkin ajauduimme. Tamma masentui tuosta, kuten sille oli ilmeisesti aiemminkin käynyt, ja lopputulos oli huono.  Sinänsä mitään vikaa en hyvin ravanneesta hevosesta huomannut.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Piraya Roc oli sen oloinen, että voi päästä voltista aika mukavasti matkaan. Tamma voi pystyä roikkumaan tässä ihan kivan sijoituksen.

 

Toni Salonen, Näin lauantai-iltapäivänä Sorella Aggiornatan (5) osallistuminen kisaan kavioon tulleen paiseen takia on 50 / 50. Muita murheita hevosella ei ole ollut. Viimeksi tammalla oli 40 m pakkia, eikä juoksu sieltä lähtenyt luonnistumaan. Nyt asetelmat ovat paremmat, kun hevonen pääsee lähtemään paalulta. Sorella Aggiornata ei ole vielä löytänyt suoritusvarmuutta. Ailahteleva hevonen suorittaa välillä paremmin ja sitten taas välillä huonommin.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sorella Aggiornata on ollut parempi läheltä kärkeä. Ravia lähtiessään se saa nyt hyvät asemat. Tamma on voittanut myös keulasta, mutta mieluimmin toivoisin sille kuitenkin selkäjuoksua.

 

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

 

Pasi Väisänen, Oulun hyvän startin jälkeen Greedy Pepper (15) sai pikku virustaudin, ja sitä jouduttiin parantelemaan. Treeneissä tamma on ollut ihan mukavan tuntuinen, mutta ei hevonen ole missään tapauksessa vielä samassa iskussa kuin viime kisan aikoihin. Jostain piti kuitenkin aloittaa. Vastus ei vaikuta erityisen kovalta, ja normaaliesityksellä Greedy Pepperillä pitäisi olla mahdollisuuksia neljän sakkiin.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Greedy Pepper lähtee voltista suhteessa kovempaa kuin auton takaa. Juoksulangalta pitää koettaa ajaa alussa vähän eteenpäin.

 

Varustemuutokset: Greedy Pepper ei ole käsitykseni mukaan kilpaillut ennen hokit alla. Harjoituksissa se on kulkenut ne alla asiallisesti. Muuten samoilla jatketaan, eli jenkin perässä ja kokolaput silmillä.

 

LÄHTÖ 10

Pasi Väisänen, Paremmin treenaava kuin kilpailuissa suorittava Mountain Triton (8) on aina hieman vaikea ennakoitava. Porukka ei tässä edelliskerroista kovene, joten hyvin hokit alla suorittavalla pitäisi olla mahdollisuudet pärjätä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Mountain Triton on saanut nyt ensikerran autolähdössä paikan eturivissä, ja nyt nähdään miten se pääsee liikkeelle. Hevonen on ollut rennompi vapaalta radalta, ja niin kauan eteenpäin kasilta on ajettava kuin pilli viheltää.

 

Varustemuutokset: Varusteisiin ei tule muutoksia. Tallikaveri kilpailee edellisessä samoilla kärryillä, joten pitää yrittää vaihtaa nuo samat jenkin Mountain Tritonin taakse.

 

T4-vihje

Ylivieskan kauden avauksen T4-pelin joka kohteeseen löytyy perusteltu suosikki. Kolmessa lämpöisten koitoksessa haastajiakin on jokaisessa vain rajallinen määrä. Vaikka kylmäveristen voltti on suosikin jälkeen aika auki voittajan suhteen, voi isomman panoskoon käyttämiseen olla aihetta.

 

 

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas Rahallisesti aika epäsopivasta sarjasta huolimatta hienoon vireen löytänyt Smooth Criminalilla (5) on tässä mahdollisuudet toiseen peräkkäiseen tolppaan. Oulussa viimeisellä takasuoralla parijonosta aloitetulla kirillä ei käytännön mahdollisuuksia ykkössijaan, kun talven menestyjä Willy Wingston oli saanut tehdä johtopaikalta ihan oman juoksunsa. Kaustisella toisessa ulkona matkannut ruuna irtosi loppusuoralla vaivattomasti vastustajistaan.  Smooth Criminalilla on saumat päästä mielipaikalleen keulaan, mutta myös selkäjuoksu tuntuu käyvän hevoselle mainiosti..

 

Yllättäjäehdokas Bakels Birdland (8) palaa kisaan pitkältä tauolta. Ruuna aloitti Hanna-Mari Niemen mukaan viime keväänä kilpailemisen aika tavalla samoista asetelmista, ja esitys oli heti hyvä. Ikävästä lähtöpaikasta ei ole pienessä porukassa kovin suurta haittaa. Vireen ollessa kohdillaan omaan juoksuun kykenevä ruuna ei ole välttämättä ulkona kisasta.

 

Arvoitukset Eija Sorviston valmennuksesta aloittavalla Daddy’s Firstillä (6) on monta asiaa muuttunut sitten viime startin. Mihin suuntaan tuo on hevosta vienyt, on ennalta jonkinlainen kysymysmerkki. Suomessa alle kykyjensä suorittaneen Titan Arrowin (7) pitäisi kyetä parempaan, mitä nuo kaksi kisaa ovat antaneet ymmärtää. Pääseekö hevonen omalle, ja jos pääsee, niin milloin se tapahtuu, on arvailujen varassa.

 

Arvuuttelua juoksunkulusta Normaalisti tosi terävästi käynnistyvä Hamis Fameraiser (1) ei ollut Oulussa alussa erityisen terävänä alussa. Taakseen se saa nyt aika rutinoimattoman ohjastajan, joten ruunan rooli starttitapahtumien suhteen on hieman epäselvä. Asiallisesti autoa seuraavan Fade To Jam (2) voi kakkoselta kivat asemat läheltä kärkeä. Ylivieskan viime kisassaan lähtönopeuttaan esitellyt Downander (3) saattaisi olla alussa vikkelin. Kovaan avaukseen pystyvän Smooth Criminalin (5) ajotaktiikka saattaa ratketa hieman tilanteen mukaan. Jos johtoon pääseminen on mahdollista, niin eteenpäin päästellään, mutta tuo monipuolisella hevosella tuo ei ole ainoa mahdollinen tapa ajaa. Daddy’s Firstin (6) lähtönopeus ei riittäne parhaita vastaan. Osallistujia on vähän, ja pitkiin kireihin erikoistunut ei voi kuitenkaan jäädä kovin kauaksi kärjestä. Liukkaasti lähtevän Titan Arrowin (7) rattailla saattavat kahden viime esityksen vaisuudet johtaa aika maltilliseen ajoon. Jos Bakels Birdlandin (8) iskukyky on heti tauolta riittävällä tasolla, voi kuski suunnata vahvalla omaan kiertämään kykenevällä hevosella jo vaikka matkalla eteenpäin. Ainoana takariviin arvotulla Quiet Leaderillä saatetaan turvata nyt pitkään kiriin.

 

A: 5,9           B: 6,8,1                    C: 2,7,4,3

 

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas Tämä 16 kylmäverisen kamppailu vaikuttaa ennalta aika yllätysherkältä.  Iinan Prinssi (6) tuntuu ainoalta mahdolliselta tukipilarilta.  Vaihtoehtojen puuttuessa viidestä viime startistaan kolme voittanut ruuna saattaa kuitenkin nousta liikaa luotetuksi, joten peliteknisesti Iinan Prinssi ei ole erityisen maistuva merkki yksin kupongille.

 

Yllättäjäehdokkaat Ainoa varmalta vaikuttava asia on se, että laukkoja tulee. Niillä voi iso merkittävä vaikutus tulojärjestykseen.  Yllätysherkältä vaikuttavassa lähdössä monella on ehjällä esityksellä mahdollisuudet vaikka mihin.

 

Arvoitus Tähän porukkaan hyvät kyydit omaava Markin Satu (5) palaa kisaan kolmen kuuden paussilta. Pertti Taskisen mukaan pärjääminen on paljolti kiinni siitä, että pysyykö tamma startissa rauhallisena, mutta tuota asiaa on ennalta vaikea aavistaa oikein.

 

Arvuuttelua juoksunkulusta Tellun Visu (1) avaa mukavasti. Hyvän selän uskoisi kelpaavaan tauolta palaajalle eteen. Sellainen saattaisi olla voltista liukkaasti lähtevä, ja mainiosti vetotöitä yleensä hoitanut Iinan Prinssi (4). Tosin Juhani Harmoinen toivoi ajokilleen selkäreissua. Markin Satu (3) on nopea heti ensiaskelillaan, ja tamma saattaa olla heti kärjen niskassa. Uran avausvoitto on keulapaikalta, joten sinnekin saatetaan pyrkiä. Lankori (9) on osannut parhaimmillaan lähteä reippaasti liikkeelle.  Varmaa ja vahvaa kiertelijää tässä porukasta ei tule ihan heti mieleen, joten ensimmäisenä kirinsä aloittavaa en osaa arvata.

 

A: 6         B: 4,5,9,15,13,16,1          C: 11,10,1,12,8,7,14

 

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokas Tähän kisaan etukäteisparemmuusjärjestyksen hahmotteleminen ensimmäistä merkkiä lukuun ottamatta on monesta epävarmuusseikasta johtuen tosi ongelmallista.  Oulussa keulasta toiseksi jäänyt Rapid Leader (4) oli Kuopion 76-kisassa ratkaisuvaiheissa pariin kertaan kiinni, joten menestystä ei tullut. Myös Jyväskylän maililla ruuna juuttui loppukaarteessa lian kauaksi aikaa vetämättömään selkään. Tässä varsin sopivanoloisessa tehtävässä Rapid Leaderillä pitäisi olla aika hyvät saumat olla ensimmäisenä maalissa.

 

Yllättäjäehdokas Oulussa alkuun laukannut ja lopussa pussiin jäänyt Mind Magic (9) oli tuntunut Ville Pohjolan käteen mainiolta. Suosikin jälkeen kohde on tasainen, eikä Mind Magicin menestysmahdollisuudet onnistuneella juoksulla ole ihan katteettomia.

 

Arvoitukset Last Finn (12) on ollut usein hyvä heti tauolta, ja viime vuonna kauden avauksessaan Ylivieskassa tamma kiri huhtikuussa toisesta ulkoa varmaan voittoon.  Treeni on ollut Heikki Vallin mukaan nyt täysin toisenlaista. Onko vire edelliskertoja pidemmältä paussilta heti riittävällä, jotta menestykseen näin ikävältä lähtöpaikalta olisi mahdollisuuksia. Jyväskylässä johtavan takana matkannut, ja maalisuoralla open stretchiä pitkin toiseksi noussut Ellen Rhyme (2) tarvinnee juoksupaikan ihan kärjen tuntumasta. Kovien ammattilaisten jälkeen nyt ohjakset ottaa tosi rutinoimaton kuski, ja kakkosradasta huolimatta kiihdytyksen tuottama tulos on arvailujen varassa. Pari osanottajaa kilpailee tässä ensikertaa uudesta valmennuksesta, ja tauolta palaajiakin löytyy, joten monta kysymysmerkkiä on ennalta ilmassa.

 

Arvuuttelua juoksunkulusta Star To Be Loved (3) on päässyt parhaimmillaan ihan kivasti matkaan, ja ori saattaisi olla alussa vaikka nopein. Lähes kolmen kuukauden tauolta asemia ei alettane kuitenkaan hampaat irvessä puolustamaan, joten terävästi avaava suosikki Rapid Leader (4) siirtynee jo varhain keulaan. Asiallisesti käynnistyvälle pikku tauolta palaavalla Västerboyellowdirtille (5) kuski yrittänee nyt tarjota selkäreissua.  Tomacilla (7) startti jouduttaneen ottamaan hieman varman päälle, ja seiskaradalta ruuna voi jäädä aika tavalla taustalle.  Ruuna on kyennyt parhaimmillaan ollessaan tekemään omaa juoksua, joten kaikkia menestysaumoja lähtöpaikka ei välttämättä vie. Aslan L.C.:llä (8) on annettu viime starteissa nättejä reissuja. Loppuvaiheissa kiritiet ovat jääneet pariin kertaan hieman tukkoon. Voimia ei ole näyttänyt jäänee ihan hirveästi käyttämättä. Ajotaktiikka kasiradalta on nyt aika hankala lähteä ennustamaan.  Dyolo In (10) olisi nopea eturivistä, ja suljettu paikka on orille selvä miinus. Jos Last Finnillä (12) on pitkästä tauosta huolimatta heti kaikki kohdillaan, niin omaan juoksuun kykenevällä tammalla saatetaan ajaa jo suhteellisen varhain eteenpäin.

 

A: 4         B: 12,9,3,7,2,8,10,11  C: 1,6

 

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2/Troikka-1  

Varmaehdokas Viime kisaan pikku tauolta palannut King Kasper (7) jäi alussa kolmannelle roikkumaan, eikä kuskin auttanut kuin pakittaa avauspuolikkaan lopussa porukan hännille. Kun ruuna kykeni vielä lopussa kirimään ulkoratoja pitkin kärjen tuntumaan, voi suoritusta pitää hyvänä. Lähtöpaikka on ulkona, mutta juoksun onnistuessa King Kasperin uskoisi pystyvän nousemaan tässä voittokamppailuun mukaan.

 

Yllättäjäehdokas Sannu Mustang (2) on Janne Sorosen mielestä oppinut avaamaan terävästi.. Uran kaikki viisi voittoa ovat tulleet keulasta, joten pikku hiljaa esityksiään parannellut tamma saattaa vetää kisaa lähdöstä maaliin asti.

 

Arvoitukset Seinäjoen rajussa alkumatkan vauhdissa johtopaikan hankinnassaan voimia menettänyt Cankus Thunder Ball (4) kamppaili tuo huomioiden oikein rehdisti perille asti. Viimeisissään rankkoja reissuja saanut ruuna ei ole ollut Veli-Matti Heinosen mielestä treeneissä parhaimmillaan ja laukkakin on ollut pinnassa. Hyvä kilpailija on aiemminkin ryhdistäytynyt tosi paikan tullen, mutta varmaa se ei ole.

 

Arvuuttelua juoksunkulusta Mukavasti autoa seuraava Whisky Dancing (1) saanee ykköseltä nätin sisäratareissu. Terävästi avaava Sannu Mustang (2) ottanee alussa johtopaikan haltuunsa, ja asemista saatetaan pitää kiinni.  Tauolta palaava Glamour Check (3) ei ole vielä tähän mennessä lähtönopeudellaan loistanut. Mahdollisesti alussa aika taka-alalle jäävä tamma voi joutua nousemaan ensimmäisenä kirikaistoille.  Kahdessa viimeisessään Cankus Thunderball (4) on ollut mukana railakkaalla avauspuolikkaalla. Tulos ei ole ollut ihan paras mahdollinen, joten kaikenlaisilta juoksupaikoilta pärjänneelle ruunalla saatettaisiin tarjota vaihteeksi myös selkäjuoksua. Hyvin avaava Snowline Cherrylle (5) Eija Sorvisto piti selkäjuoksua parempana vaihtoehtona, ja nätti sellainen hevoselle koetettaneen taas antaa. King Kasper (7) seuraa siivekettä mainiosti, mutta jonkun verran juoksua tarvitsevalla ruunalla seiskaradalta liika alkuun satsaaminen voisi olla kohtalokasta.

 

A: 4,7,2        B: 3,5               C: 1,8,9,10,12,11,6

T4-systeemit
A:  I  5,9,6,8,1 (2,7)   II  6,4,5,9,15,13,16,1 (11,10)  III  4 (12,9)                IV 4,7,2 (3,5)   = 120 riviä
B: I  5 (9,6)  II  6,4,5,9,15,13,16,1 (11,10)  III  12,9,3,7,2,8,10,11 (1,6) IV   4,7,2 (3,5)   = 192 riviä

 

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Troikka-ankkurit Vaikeasti ennustettavan kisan rankingista tuli A-ryhmän osalta iso, kun en osannut laittaa näitä aika matalan sarjan menijöitä kovinkaan jämäkkään järjestykseen.  Juoksunkululla ja päivän vireellä on tässä iso rooli, ja yhdestäkään osanottajasta en ennalta uskalla mennä sanomaan, että tämä on todennäköisesti kolmen sakissa.

 

Yllättäjäehdokkaat Ilman pelitietoa on hankala mennä ehdottelemaan, mitkä hevosista voisivat olla erityisen hyviä ja mahdollisia potinnostajia.

 

Arvuuttelua juoksunkulusta Piraya Roc (1), Quastella (3) ja Sorella Aggiornata (5) pääsevät hyvin voltista matkaan. Kaikki ovat voittaneet keulasta, joten jokaisella niistä saatetaan yrittää pitää asemista kiinni. Haze Check (7) on kiihdytyksen jonkinlainen jokerikortti. Tamma on päässyt kerran auton takaa ykkösradalta keulaan. Tämänkertainen ohjastaja on saanut ajokkinsa monesti mainiosti liikkeelle. Startin juoksulangalta osuessa kohdalleen, voi myös Haze Check olla kisan mahdollinen veturi. Hyvin lähteville Fiorentinalle (8) ja Caddie Masterille (9) suljettu lähtöpaikka on pieni miinus, mutta juoksun onnistuessa toisaalta voimat säästyvät nyt paremmin loppuun. Vauhdikas Rose’s Nella (13) olisi varmaan paras lyhyellä matkalla kärjen läheltä. Nopea avaaja voi hankkiutua nytkin mukaviin asemiin. Pitkä kiri ilman selkää ei ole Rose’s Nellan valttikortti, mutta sopivasti menneellä juoksulla tamma voi nousta täältäkin kärkikamppailuun mukaan.  Pasi Väisäsen mukaan voltista suhteessa kovempaa avaavalla Greedy Pepperillä (15) yritetään käyttää hyvä lähtönopeus hyödyksi.     

 

A: 5,13,9,1,3,8,15,7    B: 3,11,14,2       C: 16,6,10

 

Muut lähdöt

 

  1. 4.Nevan Täysikuu – 9.Jytkytuli – 10.Kuahar –1.Koijaus –  Aarne Hem (5.Riutan Taika – 3.Metsärinteen Valio – 2. Viviaana –  7.Tuuli Kevätön)
  2. Vilma Lyydia – 5.Petroli – 2.Herra Hurmuri – 1.Kalevatar (6.Satiinin Saku)                                                       
  3. Fantastic Boost – 8.Kiss To The Devil – 7.Bothnic Blitz – 1.Franco Des Thirons – 5.The World Is Mine – 6. Lovely Fling (3.Winter Spin – 9.Divine Beyonce)
  4. Yoanna Mesh – 3.Bwt Alarm – 5.Markin Midsummer – 9. Finosåfin – 2.Exploding Anna – 6.Voyant Hope – 4.Gabriela –  8. Like A Power (1.Look At Hope – 10.Call Mee Boost)
  5. Mountain Triton – 1.Garland Star – 2.Singel Fey – 9.Candyface – 7.Estelle It – 3.Give Me Gold – 4.Jailhouse Train – 5.Atomic Star –10.True Lance – 6.E.V.Lilian

 

 

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

 

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen