Maalaustalkoot keskiviikkona 3.7.

Talkoilijoille töitä tarjolla! Siistitään katsomorakennuksen yleisilmettä maalin avulla ja aloitetaan maalausurakka keskiviikkona 3.7. alakerran tiilipinnoista. Maalaaminen vaatii esivalmistelutöitä lattian suojaamisesta ja seinien teippaamisesta lähtien, joten niitä saa tulla tekemään omien aikataulujen salliessa jo toimiston aukioloaikojen puitteissa klo 10-15->. Tämän jälkeen klo 15 aloitellaan mahdollisesti jo maalaustyöt, jos esivalmistelut on ennätetty tehdä. Muussa tapauksessa tehdään esivalmistelutyöt loppuun, jotta lopputuloksesta saadaan siisti ja sitten aloitetaan itse maalaus. Paikalle voi saapua muuten omien aikataulujen mukaan ja ovet ovat avoinna ainakin klo 19 saakka, jolloin maalausta voi vielä vasta saapuneetkin talkoolaiset aloittaa. Ruokaa pyrimme tarjoamaan klo 18-19, jotta jaksetaan urakoida.

Tervetuloa talkoisiin!