Ruunaranking 3

Viimeinen #Ruunaranking on täällä. Kärjessä keikkuu tuttuja nimiä, mutta lievää elämistä on tapahtunut. Pyörylän Paroni on valloittanut listan ykköspaikan. Johtajaruunan perässä pienillä piste-eroilla on Ruunakunkkareihin tähtäävät Josveis ja Polara. 6-vuotias Raggari on myös noussut sarjoissaan ja pärjäisi varmasti jo Ruunakunkkareissakin. Se, osallistuuko Antti Ojanperän valmennettava ja Reima Kuislan omistama ruuna sitten ennemmin 6-vuotislähtöön, jää nähtäväksi. Kylmäverisistä naapurimaiden edustajista listalle päässeet Polar Northug ja Faks Nils osallistuvat taisteluun Ruunaruhtinas-tittelistä. Sen sijaan Sjökongen jättää Ruunakunkkarit tänä vuonna väliin. Kolmas pohjoismainen vieras saadaan Jan-Olov Perssonin (Järvsöfaks) valmennettavasta Lex Peideistä, joka tällä erää ei mahtunut Ruunarankingin listoille. Ruuna on kuitenkin valmentajan mukaan nousukunnossa ja odotamme sen osallistumista mielenkiinnolla.

Ruunaruhtinas-kilpailu ajetaan kahden osamatkan kilpailuna. Lauantaina pyrähdetään 1600 metrin matkalla ja sunnuntaina 11.8. ajetaan osakilpailun toinen lähtö päinvastaisilla kilpailunumeroilla ja lähtöradoilla 2600metrillä. Ruunaruhtinuus selviää toisen osakilpailun jälkeen yhteisaikojen perusteella, eli nopein luonnollisesti voittaa.

Tilastojen ja Ruunarankingin valossa meille on tulossa äärimmäisen tasainen ja mielenkiintoinen kilpailu, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Tervetuloa Ruunakunkkareihin! Välkommen till Valackfursten!