Ruunaruhtinas

Tuplaruhtinas 2018 & 2019. Kuvassa Ruunaruhtinas Polara ja Antti Tupamäki. Kuva: Jari Piirala

Kenestä kruunataan Ruunaruhtinas?

 

Ruunaruhtinas-kilpailu

Kilpailu on  ensisijaisesti tarkoitettu avoimen sarjan kylmäverisille ruunille.

Kokonaiskilpailun voittaja määräytyy kahden osalähdön yhteisajalla. Osalähdöt ajetaan 1600m ryhmäajona sekä 2600m ryhmäajona.

Ilmoittautumisessa käytetään suurkilpailukarsintaperusteita. Ensimmäisen osalähdön lähtöradat arvotaan. Toisen osalähdön lähtöradat ovat käänteisen ensimmäiseen osalähtöön verrattuna. Kilpailun säännöt ovat luettavissa alempaa.

Palkinnot

Ruunaruhtinas 2020  osalähtöjen palkinnot ilmoitetaan myöhemmin vallitsevan tilanteen johdosta.

 

Ruunaruhtinaskilpailu

SÄÄNNÖT

1 §
Pohjanmaan Ravi ry järjestää Ruunaruhtinaskilpailun kerran vuodessa tapahtuvana kaksipäiväisenä kilpailuna. Kilpailu järjestetään heinä-elokuussa Ylivieskan Keskisessä 75 ravien Maljaravi viikonloppuna Suomen Hippos ry:n hyväksymänä ajankohtana.

2 §
Ruunaruhtinaskilpaillussa kilpailevat Pohjoismaissa syntyneet 5-vuotiaat ja vanhemmat kylmäveriset ruunat.

3 §
Ruunaruhtinaskilpailuun kelpuutetaan voimassaolevaa suurkilpailujen karsintasääntöä noudattaen 12 ruunaa. Kilpailun järjestäjällä on oikeus ottaa mukaan kolme (3) hevosta  karsintapistelaskun ulkopuolelta.
Avausmatkalle hevoset arvotaan lähtöradoille. Päätösmatkalle lähtöradat ovat käänteiset avausmatkan lähtöön verrattuna.

4 §
Kokonaiskilpailun paremmuus ratkeaa hevosten kahdella matkalla saavuttamien kokonaisaikojen perusteella. Pienimmän yhteisajan saavuttanut ruuna on Ruunaruhtinas.
Jos paremmuutta selvitettäessä kahdella hevosella on sama kokonaisaika, ratkaisee keskinäinen järjestys jälkimmäisellä pidemmällä matkalla. Tasapääjuoksun sattuessa ratkaisee osalähtöjen voittojen määrä ja lopuksi arpa.


5 §

Pohjanmaan Ravi Ry:n hallitus päättää vuosittain Ruunaruhtinas kilpailun palkinnoista. Kokonaiskilpailun palkinnot määritellään vuosittain erikseen.

6 §

Muilta osin noudatetaan  Suomen Hippos ry:n voimassa olevia ravikilpailusääntöjä.

7 §

Ainoastaan Pohjanmaan Ravi Ry:n hallitus voi tehdä muutoksia kilpailun sääntöihin.

Ruunaranking

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Ruunarankingia ei ole ravitauon vuoksi päästy aloittamaan aikataulussa.

Ensimmäinen ruunaranking ilmestyy toukokuussa, toinen kesäkuun lopussa ja viimeinen hieman ennen viikonlopun ilmoittautumisia heinäkuu-elokuun taitteessa.

Ota seurantaan Ylivieskan ravit, ja pysyt kärryillä ruunarankingista sekä Ruunakunkkareista!

 

Ruunaruhtinaat

2019 Polara/ Antti Tupamäki                              5.55,6

2018 Polara/ Antti Tupamäki                              5.58,9

 

Suomenhevosliiton artikkeli ”Ruunakunkkareista kunkkarifiilis”